PERHEYRITYS

Rakennustoimisto PRM Oy on yritys, jonka perustivat vuonna 1987 kolme kaverusta, Pekka, Reijo ja Matti. Reilu 30-vuotisen matkan aikana moni asia on muuttunut, nimi muokkaantunut nykyiseen muotoonsa, työkohteet monipuolistuneet ja tiimi kasvanut. Tänä päivänä PRM on perheyritys, jota pyörittää alkuperäisistä perustajajäsenistä Pekka yhdessä poikansa Jonin kanssa. 

Vaikka yritys on kasvanut ja kehittynyt vuosien varrella, sen perimmäiset arvot ja toimintatapa ovat pysyneet ennallaan. Vuonna 1992 aloitetuilta Seinäjoen sairaalan työmailta opittiin, että puhtaanapito ja pölynhallinta voivat olla kriittisen olennaisessa asemassa terveydenhuollon prosessien keskellä. Vuosien varrella näistä opeista kehittyi omanlainen toimintamalli, jota toteutamme vuosien kokemuksella korjausrakentamisen projekteissa. 

Tällä hetkellä me työllistämme noin 30 henkilöä.

Asiakaslähtöisyys, läpinäkyvyys ja kokonaisvaltaisuus sekä laatu

Yrityksemme toimintamalli on hioutunut noudattamaan tarkasti asiakkaan tarpeita ja kunkin työmaan vaatimia toimintatapoja. Asiakaslähtöisyys, läpinäkyvyys ja kokonaisvaltaisuus ovat toimintaamme ohjaavat arvot laatua unohtamatta. Työskentelemme yhdessä asiakkaidemme kanssa, jotta voimme tarjota juuri heidän tarpeisiinsa sopivia ratkaisuja. 

Työskentelytapamme vaatii erityistä lähestymistapaa myös tiimiltämme ja oman tiimimme osaamisen lisäksi meillä on laaja sekä monipuolinen yhteistyö- ja urakoitsijaverkosto, joka mahdollistaa vaativienkin projektien toteutuksen.

Partneri rakentamisen muutoksiin

PRM keskittyy tänä päivänä pääasiassa teollisuus- ja julkisrakentamisen kohteisiin, mutta olemme toteuttaneet vuosien varrella myös omaa uudistuotantoa. Jokainen projekti on meille erityinen ja pyrimme toteuttamaan sen siten, että voimme olla lopputuloksesta ylpeitä.

Referenssit-sivuiltamme löydät lisätietoa toteuttamistamme projekteista:
Referenssit
Rakennustoimisto PRM Oy
Tekijäntie 6
60100 Seinäjoki

info(at)prmoy.fi

Joni Leppäharju

Toimitusjohtaja, työnjohto
joni.leppaharju(at)prmoy.fi
0400 587 000

Pekka Leppäharju

Hallituksenpuheenjohtaja, työnjohto
pekka.leppaharju(at)prmoy.fi
050 559 6000

Erno Junnikkala

Projektipäällikko, työnjohto
erno.junnikkala(at)prmoy.fi
044 294 5011

Timo Kohtamäki

Rakennusmestari, työnjohto
timo.kohtamaki(at)prmoy.fi
040 700 9711

LASKUTUSTIEDOT

Verkkolaskut

Rakennustoimisto PRM Oy
Y-tunnus: 3203960-4
Verkkolaskuosoite: 003732039604
Operaattori: Pagero
Operaattoritunnus: 003723609900 tai PAGERO

PAPERILASKUT

Rakennustoimisto PRM Oy
OVT 003732039604
PL 908
02066 DOCUSCAN

Sähköpostilaskut

Rakennustoimisto PRM Oy
Y-tunnus: 3203960-4
Verkkolaskuosoite: 003732039604
Operaattori: Pagero
Operaattoritunnus: 003723609900 tai PAGERO

Sähköpostilla toimitettavat ostolaskut lähetetään aina osoitteeseen admicom(at)xbs-salo.com

Sähköpostilla toimitettavien ostolaskujen yhteydessä on huomioitava:

  • Osoitteeseen voi lähettää ainoastaan laskuja, ei muuta postia.
  • Laskun tulee olla PDF-formaatissa.
  • Yhdessä sähköpostissa voi olla vain yhden laskun tiedot. Kaikkien laskun sivujen täytyy olla yhdessä PDF-tiedostossa, joten laskun mahdolliset liitteet skannataan samaan PDF-tiedostoon laskun jatkosivuiksi. Siten sähköposti voi sisältää ainoastaan yhden PDF-tiedoston.
  • PDF-tiedosto ei saa olla salattu tai salasanalla suojattu.

MEILLE TÖIHIN?

Etsitkö rakennusalan töitä ja koetko että sinun ammattiosaamisesi sopisi meidän konseptiimme? Voit jättää meille avoimen hakemuksen niin olemme sinuun yhteydessä, mikäli sopivia työpaikkoja vapautuu.

Hae tehtävää lähettämällä hakemuksesi osoitteeseen info(at)prmoy.fi.
LaskutustiedotTietosuojaselosteEvästekäytäntö
cross
linkedin facebook pinterest youtube rss twitter instagram facebook-blank rss-blank linkedin-blank pinterest youtube twitter instagram